Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinkkejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinkkejä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. syyskuuta 2014

Habitare 2014

Kävimme viikonlopuna messuilla katsomassa löytyisikö sisustusideoita sekä tapaamassa hyvää kaveria HT Collectionilla. Vaikka mitään huonekaluja ei varmaan vuoteen olla hankkimassa, niin on ihan hyvä jo nyt miettiä mitä tulisi ja minne.

Päivän suurin anti tuli takkoja katsellessa. Olimme kyselleet parista paikasta tarjouksia takoista, joiden takaksydän oli auki 3 suuntaan. Hinnat tosin olivat viisinumeroisia ja eivät budjettiin mahdu, valitettavasti. Itse sydän oli "vain" 4000, mutta muu sälä päälle niin sitten olikin summa jossain ulottumattomissa. Onneksi löytyi monta hienoa ja varteenotettavaa vaihtoehtoa jotka mahtuvat budjettiin. Jos jollain on vinkata 3 suuntaan avoinna olevista takoista jotka ovat sopivan hintaisia niin otan mielläni vinkkejä vastaan!

Linnatuli, perussiisti

Tiilerin funkkistakka Emilia
Tämä miellytti ehkä eniten (myös hinta oli kohdillaan), sillä värin voi valita vapaasti. Käyttävät nimittäin Pukkilan laattoja joten valinnanvaraa löytyy.


Myös Aurinkokiukaalla oli kivoja takkoja, tämä sopisi kellariin.
Toinen Aurinkokiukaan takka, tämä sopisi olohuoneeseen.
Luukku saisi tosin olla leveämpi, aluksi oltiin miettitty metrin levyistä.

Messuilta löytyi myös tuleva kiukaamme. Olin jo aikaisemmin kastonut Aurinkokiukaan tuotteita mutta nyt esillä oli heidän Fonte -malli, joka oli aika hieno. Olen jo kauan tietänyt että haluan lauteisiin upotetun kiukaan, mutta ns. peruskiukaat eivät oikein säväyttäneet. Lisäki myyjä oli mukava ja ymmärsi meitä, enemmän hänestä tekstin lopussa. Tämä kius sai myös vaimon hyväksynnän, joten oli hyvä käynti messuilla :)

Uskoisin että kiukaamme on löytynyt: Aurinkokiuas Fonte vuolukivikauluksella.


Toinen kiva malli Aurinkokiukaalta, kulmikas muotoilu tuo erottovuutta muihin kiuasvalmistajiin.

Kiukaan ohjauspaneeli

Kun olimme jo lähdössä pois messuilta osui silmiin Samsungin uusin French door -mallinen jääkaappipakastin. Tärkein ero ennestään valitsemaamme malliin on kuplaveden saaminen suoraan kaapin vesihanasta. Olemme kuplaveden suurkuluttajia joten säästyy pöydältä tilaa yhden Sodastreamerin verran.
Taitaa jääkaappimme vaihtua tähän: Samsungin uusimassa mallissa saa myös kuplavedet suoraan hanasta!


Pitää vielä käydä sörkkimässä niin näkee miten sormenjäljet tähän jäävät..


Samsung osaa tuotteiden nimien pitämisen lyhyinä ja helppoina muistaa...
Tahtoisin ihan lopuksi vinkata myyjiä yhdestä erittäin tärkeästä seikkasta, mikä on valitettavan harvinaista suomessa: asiakkaasta välittäminen. Olen jo aikaisemmin kertonut siitä miten päädyimme Kotitaloon, eli yhden ihmisen kanssa saadusta hyvästä keskuteluyhteydestä ja fiiliksestä. Messuilla tuli toinen sellainen kun olimme Aurinkokiukaan osastolla. Vanhempi herrasmies nimeltä Pekka Pirinen tuli juttelemaan ja esittelemään heidän kiukaitaan. Muiden osastolla ei hirveästi oltu kiinnostuneita meistä, hyvä jos esite lätkäistiin käteen kun kysyttiin eri malleista. Voi myös johtua messuväsymyskestä, mutta kannattaa muistaa että ensivaikutelma on tärkeä päätöksenteon yhteydessä.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Talopaketin valinta

Ajattelin hieman avata prosessia miten päädyimme valitsemaan Kotitalon talopaketin toimittajaksi. Kaikki alkoi Omakotimessuilla viime vuoden huhtikuussa. Meillä oli tuolloin jo talojen luonnokset viittä vaille valmiina, joten kiertelimme läpi kaikki talotehtaan selvitellen kuka voisi meille talot rakentaa. Olimme päättäneet että tulemme ainoastaan harkitsemaan suuria ja luotettuja toimijoita, ettei tässä taloudellisessa tilanteessa tule yllätyskonkursseja eikä muuta ikävää. Moni mukavan oloinen pikkufirma jäikin tästä syystä valitettavasti pois laskuista. Vaikka meillä ei oltu edes suunniteltu toisen lapsen hankkimista, olimme myös sitä mieltä että teemme itse mahdollisimman vähän. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä nyt on kotona kaksi pikkutyttöä joista toinen 2v ja toinen 6kk. Ylimääräistä aikaa ei hirveästi ole :)

Olimme aluksi hyvin yllättyneitä tiettyjen talomyyjien asenteista. Osaa ei kiinnostanut edes kuulla mitä olimme rakentamassa kun kerroimme että oli omat piirrustukset, toiset antoivat vaan esitteen ja käskivät vertailla piirrustuksia josko mitat osuisivat kohdilleen. Onneksi seurasta löytyi kuitenkin poikkeuksia! Kävimme pitkät keskustelut Herrala-talojen, Rautian edustajan sekä myöhemmin myös Premiumhousen kanssa.

Tulimme heti hyvin juttuun Rautia Malmin myyjän Heikki Rintalan kanssa, häntä oikeasti kiinnosti kuulla hankkeestamme ja hänestä ja hyvin positiivinen kuva. Kesä meni miettiessä ja olimme uudestaan häneen yhteydessä elokuun puolella. Saimme kutsun Hyvinkään Asuntomessuilla ja jatkoimme lisää jutustelua. Hänellä oli meille tiedossa rakennuttaja, joka voisi toimittaa meille talot avaimet käteen. Kävimme myös läpi Rautian edustuksena olevia Omakoti ja Kotitalon mallistoja ja eroja, ja kun kuulimme että Vieskan Elementti tekee Kotitalon elementit tiesimme että ainakin hyvää saa jos näihin päädytään. Vaikka Kotitalo ei hirveän tunnettu brändinä ole, niin taustalla on kuitenkin paljon taitoa ja kokemusta taloelementtejen valmistuksesta.

Nähtyään meidän kuvamme jatkui sama positiivinen ilmapiiri, joten vaikka valintaprosessi oli pitkä niin loppupeleissa valinta oli helppo.

Vertailimme paljonkin keskenään Kotitaloa, Herralaa sekä Premiumhousea. Loppumetreillä viimeiseen asti olivat Kotitalo ja Premiumhouse, Herrala tippui pois poskettomen hinnan takia. Kotitaloon päädyimme lopulta fiiliksen ja henkilökemian osalta, sekä myös sen takia että talot ostettiin Rautian eli suuri ja luotettava toimia myös siinä takana.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tontin raivausta & suunnitteluongelmia

Maanantaina kävi metsurit vähän kaatamassa metsää, ja kun tulin takaisin mökiltä keskiviikkona kävin katsomassa miltä näyttää. Siitä syntyi sitten vinkki numero 11: varmista itse että metsä kaadestaa oikeasta paikasta! Olin mökillä ja eräs sukulainen neuvoi metsureita asemakaavan kanssa, mistä puut kaadetaan. Muuten meni hyvin, mutta puita kaadettiin n. 10*40m alueelta liian vähän.

Vasemmalle pitäisi tulla tie, autotalli ja etuterassia...

Onneksi oli puolituttu joka homman oli hoitanut, niin saatiin heidät takaisin jo perjantaiksi ja parissa tunnissa oli homma jo selvä. Ihmeteliin appiukon kanssa nopeutta ja keskisuomesta kotoisin oleva metsuri vaan tokaisi "kun ei ole koskaan hittaasti oppinut tekemään". Näinhän kaikki pitäisi toimia, eikö?
Kunnon vehkeillä hommat onnistuu nopeasti



Raivataan sitten myös tilaa tielle...


Lopputulos näyttää tältä, keskellä kuvaa näkyy ylätontilla oleva suojeltu puutalo.

Perjantaina tuli myös tontille mallia suurempi kaivinkone, jolla heti maanantai aamulla lähdetään kantoja ja muuta irtosälää kaivamaan pois. Keskusteltiin samalla tonttitiestä ja siitä, että tarkoitus on käyttää räjäytettävää kalliota tien pohjana. Jos joku ei tiennyt, niin kun kallion räjäyttää niin sen tilavuus 2-3 kertaistuu, mikä on ihan loogista kun vähän sitä ajattelee. Itse olin luullut että tontille pitää tuoda hirveät määrät kiveä tietä varten, mutta asia onkin päin vastoin. Tiehen menee vain 10% räjäytettävästä massasta, joten kuormaautorumba tule eolemaan melkoinen :)

Vaikka luulisi että nämä puiden kaato aiheuttaisi harmaita hiuksia se on pientä verrattuna siihen, mitä lupakuvien eteen pitää tehdä (oikein). Meillä piti olla kaikki valmiita piitkän kädenväännön jälkeen kaupungin, pääsuunnittelijan ja talotehtaan kanssa, mutta kun kuvat oli vihdoin laitettu sisään tulivatkin ne bumerangina takaisin. "Jostain" oli ilmestynyt 5,9m2 lisää neilöitä, joten rakennusoikeus ylittyy juuri tämän verran. Tämähän ei tietenkään käy, omasta mielestä tämä on päivän selvä asia. Jos rakennusoikeus on 400 neliötä, niin sitten tehdään talot jotka ovat juuri sen 400 neliötä. Ei päälle, eihän? Nyt taloja pienennetään ns. stretch -menetelmällä, eli kaikkia sivuja pienennetään n. 5cm. Tämän jälkeen pitää vielä tarkastaa että kaikki ikkunat ja ovet ovat vielä kohdillaan=€€€

En ole vielä jaksanut lähtemään metsästämään syyllistä ja vaatimaan päätä vadille (tästä on syntynyt useiden tuhansien lisäkustannuksia), mutta sitten kun pääsuunnittelijamme palaa lomilta alkaa kohtalaisen tiukkasävyinen keskustelu. Sitten kun tämä härdelli on saatu päätökseen, kerron siitä sitten enemmän.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Maaperätutkimus

Kilpailutin itse maaperätutkimukset koska emme vielä olleet tehneet sopimusta Honkarannan kanssa. Olin ensiksi yhteyksissä Rautian ehdottamaan tahoon, mutta hinta oli mielestäni aika korkea.

Googlasin 5 minuuttia ja löysin aika hassua kautta minulle tuntemattoman firman joka teki maaperätutkimuksia: Tähtiranta Infra Oy oli Grouponin kautta mainostanut maaperätutkimuksia halpaan hintaan joskus alkuvuotena, joten ajattelin heidän hinnan olevan vielä kohtuullinen.

Saadessani tarjouksen olin hyvin tyytyväinen, Tähtirannan tarjous oli melkein 1.000€ halvempi kuin Rautian kontakti. Tästä opittiin se, että vaikka joku onkin aikaisemmin ollut edullinen, voi tilanne hyvinkin nopeasti muuttua. Näköjään asiaan vaikuttaa työtilanne: jos töitä on tarpeeksi kokeillaan kepillä jäätä josko asiakas maksaisi ylihinnan. Kannattaa siis aina saada vähintää 3 tarjousta!