maanantai 1. syyskuuta 2014

Talopaketin valinta

Ajattelin hieman avata prosessia miten päädyimme valitsemaan Kotitalon talopaketin toimittajaksi. Kaikki alkoi Omakotimessuilla viime vuoden huhtikuussa. Meillä oli tuolloin jo talojen luonnokset viittä vaille valmiina, joten kiertelimme läpi kaikki talotehtaan selvitellen kuka voisi meille talot rakentaa. Olimme päättäneet että tulemme ainoastaan harkitsemaan suuria ja luotettuja toimijoita, ettei tässä taloudellisessa tilanteessa tule yllätyskonkursseja eikä muuta ikävää. Moni mukavan oloinen pikkufirma jäikin tästä syystä valitettavasti pois laskuista. Vaikka meillä ei oltu edes suunniteltu toisen lapsen hankkimista, olimme myös sitä mieltä että teemme itse mahdollisimman vähän. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä nyt on kotona kaksi pikkutyttöä joista toinen 2v ja toinen 6kk. Ylimääräistä aikaa ei hirveästi ole :)

Olimme aluksi hyvin yllättyneitä tiettyjen talomyyjien asenteista. Osaa ei kiinnostanut edes kuulla mitä olimme rakentamassa kun kerroimme että oli omat piirrustukset, toiset antoivat vaan esitteen ja käskivät vertailla piirrustuksia josko mitat osuisivat kohdilleen. Onneksi seurasta löytyi kuitenkin poikkeuksia! Kävimme pitkät keskustelut Herrala-talojen, Rautian edustajan sekä myöhemmin myös Premiumhousen kanssa.

Tulimme heti hyvin juttuun Rautia Malmin myyjän Heikki Rintalan kanssa, häntä oikeasti kiinnosti kuulla hankkeestamme ja hänestä ja hyvin positiivinen kuva. Kesä meni miettiessä ja olimme uudestaan häneen yhteydessä elokuun puolella. Saimme kutsun Hyvinkään Asuntomessuilla ja jatkoimme lisää jutustelua. Hänellä oli meille tiedossa rakennuttaja, joka voisi toimittaa meille talot avaimet käteen. Kävimme myös läpi Rautian edustuksena olevia Omakoti ja Kotitalon mallistoja ja eroja, ja kun kuulimme että Vieskan Elementti tekee Kotitalon elementit tiesimme että ainakin hyvää saa jos näihin päädytään. Vaikka Kotitalo ei hirveän tunnettu brändinä ole, niin taustalla on kuitenkin paljon taitoa ja kokemusta taloelementtejen valmistuksesta.

Nähtyään meidän kuvamme jatkui sama positiivinen ilmapiiri, joten vaikka valintaprosessi oli pitkä niin loppupeleissa valinta oli helppo.

Vertailimme paljonkin keskenään Kotitaloa, Herralaa sekä Premiumhousea. Loppumetreillä viimeiseen asti olivat Kotitalo ja Premiumhouse, Herrala tippui pois poskettomen hinnan takia. Kotitaloon päädyimme lopulta fiiliksen ja henkilökemian osalta, sekä myös sen takia että talot ostettiin Rautian eli suuri ja luotettava toimia myös siinä takana.

1 kommentti:

  1. The most enduring symbol of the Norse - titanium arts
    › tj-metal-arts › tj-metal-arts The most enduring symbol of the Norse - titanium arts https://febcasino.com/review/merit-casino/ · The most enduring symbol https://septcasino.com/review/merit-casino/ of the Norse - titanium gri-go.com arts · The most enduring microtouch solo titanium symbol of the Norse - titanium arts.

    VastaaPoista