tiistai 25. marraskuuta 2014

Molemmat kellarit pystyssä

Viime keskiviikkona tuli myös meidän kellari ja päivässä oli seinät ja ontelolaatat pystyssä. Siitä alkoi sitten kohtalaisen kiireinen työrupeama, sillä keskiviikkona tulee myös talopaketti! Työtä haittasivat kaiken lisäksi lumisade sekä maanantaina kytketty sähköliittymä. Alla lyhyt kuvakertomus viimeisen 6 pävän tapahtumista.



Elementtien asennusta


               

Lumi yllätti talonrakentajan


Kylmä varasto
Etualalla saunan ja takkahuoneen ikkunat

Ja tältä näytti tänään klo 15




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Toinen kellari valmis

Yhdessä päivässä oli kaikki elementit pystytetty ja tämän lisäksi meni yksi aamupäivä ontelolaattojen asentamiseen. Meidän talossa kuulemma kaikki mene yhden päivän aikana, meidän kellarissa on vähemmän mutkia ja muotoja niin elementtien määrä on paljon pienempi. Viime torstaina valettiin myös ontelolaattojen päälle "lattia" ja huomenna maanantaina ruvetaan tekemään maatäyttöjä. Kiirettä piisaa koska jo torstaina tulee meidän kellari, ja silloin pitää kaikkien täyttöjen olla tehty jotta nosturi pääsee ajamaan meidän talon kohdalle.
Enää puuttuu täytöt niin voidaan talopaketti asentaa päälle

Kylmäkellari


Niin ja joku kommentoikin että oli meillä suuri nosturi tontilla, Potiukselta kerrottiin että kyseessä oli aikamoinen järkäle: Liebherrin 160t nosturi. Samanlainen tulee myös torstaina, toivottavasti ehdin aamulla ennen töihin menoa saamaan hieman kuvia.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Toinen kellari saapunut!

Aikaisin aamulla kurvasi työmaalle mallia isompi nosturi ja perässä pari rekkaa jonka kyydissä oli vino pino betonielementtejä. Itse ehdin paikalle vasta illan hämärtyessä, ja olinkin iloinen kun näin jo kaukaa nosturin puomin. Enää oli jäljellä pari elementtiä, jotka olivat talon keskilinjan kantavat seinäelementit.
Tästähän voisi hypätä jo benjitäkin


Vielä puuttuu kantava seinä keskeltä
Nyt vasta pystyy hahmottamaan miten paljon on tullut louhittua...

Kantavan seinäelementin asennus


Näky jota on odotettu kauan...

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kellarin asennuksen valmistelu

Kävin aamulla viemässä sähkökeskuksen tontille ja ilokseni olivat Potiuksen pojat jo valmistelemassa työmaata nosturia varten. Ramatek toi myös lisää soraa tontille, on kuulemma sen verran iso nosturi että pitää leventää ja vahvistaa tonttitietä. Kuullostaa lupaavalta huomista ajatellen :)
Hyppyri nosturiautolle?

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kellaria odotellessa

Moni on kysellyt että milloin tulee kuvia kellarista, joiden piti molempien olla jo pystyssä. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin kellarin toimittajalla elikä  Potiuksella on ollut haasteita ensiksi suunnittelun ja nyt sitten toimituksen kanssa. Alkuperäisen aikataulun mukaan piti kellarit toimittaa jo 5 viikkoa sitten, mutta nyt näyttäisi siltä että tiistaina tulisi toinen kellari, toinen sitä seuraavalla viikolla. Eli ensi viikolla tulee sitten kuvia, toivottavasti :)

Huomenna käyn myös hakemassa tonttikeskuksen, jonka toimittaa UTU. Malli mikä meille tulee on Collien erikoismalli, koska tarpeitamme täyttävää mallia ei ole kenelläkään saatavissa. Kyseessä on siis paritalomittakeskus, jossa on vikavirtasuojien lisäksi kahdelle talolle varavoimaliittimet. UTU on suomalainen yritys joka tekee mittatilausperiaatteella kaappeja tarpeitten mukaan. Toimitusaikakin oli kohtuullinen, ainoastaan 2 viikkoa. Laittelen kaapista myös kuvia kun sähkäri on sen asentanut.

Takapihan puolelta panoraamakuva

Keskellä olevan suorakaiteen yläpuolelle (taitaa) tulla takat ja hormit. Tai sitten kellarin rappuset :)

Johtonipusta oikealle tulee tekninen tila, etualalla oleva neliön muotoinen laatta on hissivarauksen takia.

Appivanhempien talo

Enää puuttuu kellari ja aika paljon muutakin...

Näkymä yläpihalta