maanantai 18. elokuuta 2014

Taloautomaatio

Olen nyt (vihdoinkin) tehnyt päätöksen miten automaatio tullaan hoitamaan. Aluksi olin miettinyt knx ja Loxone pohjaista hybridiratkaisua, mutta knx-tiputettiin pois osittain kustannussyistä mutta myös siksi, että Loxonella saavutetaan paljon korkeampi automaation taso.

Loxonelta oltiin minuun yhteydessä blogipostaukseni perusteella, ja he saivat mieleni kääntymään parin seikan pohjalta. Kun puhutaan automaatiosta, niin tämähän tarkoittaa sitä, että itse ei tarvitse tehdä mitään ja kaikki hoituu kuin itsestään. Tulemme käyttämään talossa paljon liiketunnistimia, melkein jokaiseen huoneeseen tulee sellainen. Lisäksi valokytkimiä tulee vähän, ja niihin ohjelmoidaan yhden napin taakse monta toimintoa.Tämä onnistuu tietenkin myös KNX-pohjaisilla laitteilla, mutta ohjelmointiin tarvitaan kallis softa sekä paljon koulutusta. Loxonella tämä on tehty paljon helpommaksi ja mitä parasta, ohjelmointi on helppoa ja sen voi tehdä itse.

Mitä parasta, saan käyttööni Loxonen demopaketin, jolla voin harjoitella ohjelmointia jo ennen kuin omat laiteet ovat asenettu paikoilleen. Boksin pitäisi saapua tällä viikolla, joten ensi viikonloppu taitaa mennä sen kanssa leikkiessä.
Loxone demo case

Tulevat kytkimetkin on jo valittu, sillä löysin Englannista firman joka on modifioinut Schneiderin kytkimiä Loxonea varten. Niitä löytyy myös lämpötila-anturi, joka helpottaa asentamista huomattavasti.

Schneider GET ultimate style

Ideana on, että yhdellä napilla voi muuttaa huoneen valaistusta eri tila-asetusten kautta. Esim olohuoneessa on kolme eri tilaa: aamu, illallinen ja tv. Tähän vielä liitetään ajastin ja kirkkaussensori, joka automaattisesti muuttaa eri tilat. Napilla saa sitten vaihdettua tilan ja himmennettyä valot jos ei olekkaan oikea tila päällä. Unelmana olisi saada automaatio sille tasolle, että ei tarvitsisi nappeihin koskea. Ei varmaan onnistu ihan heittämällä, mutta katsotaan mihin päästään!


4 kommenttia:

  1. Moi,

    päädyittekö toteuttamaan talon kaapeloinnin täysin tähtimallilla jokaisen huoneen osalta vai toteutitteko jonkinlaisen hybridin? Meillä on 2015 käynnistyvässä taloprojektissa tavoitteena saada jotain älyä taloon, mutta toteutustapa on vielä hakusessa.

    VastaaPoista
  2. Terve Sami, pahoittelen että vastaukseni on kestänyt. Meillä on ollut suuria muutoksia työmaalla josta tulee tekstiä kunhan kaikki on selvillä...

    Mutta nyt kysymykseesi: emme tehneet tähtimallista vaan hybridin. Syy tähän on se, että emme kokeneet tarvitsevamme aivan kaikkea automaatioon taakse. Esim makuuhuoneet toimivat perinteisillä kytkmillä mutta kylpyhuoneet ovat automaation takana. Suurin syy tähän oli myös ns. fail-safe ajattelu: jos kaikki on automaation takana ja joku meneekin pieleen on ainakin valoja jotka toimivat. 

    Sama koskee sähköpistokkeita. Emme laittaneet kuin pari pistokettaa automaation taakse (keittiössä pari ja olohuoneessa ne paikat johon tulee valaisimia sekä tietenkin autojen pistokeet) koska tämäkin olisi turhaa. 

    Tätä päätöstä helpotti suuresti Loxonen uusin tuoteperhe "Air", joka toimii käytännössä kuin EnOceanin langattomat laitteet. Eli voi lisätä pistokkeisiin pienen adapterin niin ne saa automaation taakse. 

    Laittelen varmaan lähiviikkoina tarkemmin tietoa meidän ratkaisuista, toivottavasti tästä oli ensihätään apua! 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      koska päädyimme Loxoneen teidän blogin kautta ajattelin kirjoitella tänne meidän projektin kuulumisia. Mekin päädyimme Loxoneen ja laitettiin lähes kaikki sähkö automaation piiriin. Valaistuksen lisäksi IV, jäähdytys ja maalämpö on liitetty automaation sekä muutamia pistorasioita. Etelän isoissa ikkunoissa Loxone kääntelee moottorikaihtimia. Vajaa vuosi on nyt asuttu talossa ja olemme todella tyytyväisiä heidän ratkaisuihin. Kiitos blogista ja hyvää kesää!

      Poista
    2. Oletteko olleet tyytyväisiä Loxoneen?

      Poista