tiistai 8. heinäkuuta 2014

Keittiön meitintää

Ensimmäinen päätös minkä teimme koko hankkeen osalta oli se, että keittiön kohdalla emme tyydy kompromisseihin. Nykyisessä asunnossa remontoimme myös keittiön täysin sinne muutetaessa, ja lopputulos on vieläkin mielestämme mahtava.

Tahdoimme (tai varsinkin vaimo, keittiösuunnittelu on täysin hänen valtakuntaa) että keittiössä on joku suuri kiintopiste, ja tähän mietimme että liesi olisi juuri tämä. Tahdoimme molemmat kaasulla toimivan lieden ja normaalin uunin, ja olemme löytäneet mieleisemme kiintopisteen. Valinta kohdistui Smeg:iin, ja sieltä 120cm leveään Opera A4-8 malliin:
Smeg Opera A4-8

Kuten kuvasta näkyy on kyseessä massiivinen kokonaisuus, kahden normaalikokoisen uunin leveyinen! Kaasupolttimoita löytyy 6 kappaletta, ja lisäksi vielä sähköinen paistoalusta. Uunit taasen ovat myös suurta kokoa, 63 ja 58 litraa. Luulisi tämän kiinnittävän huomion keittiössä!

Olemme myös löytäneet mieleisen jääkaappi-pakastin yhdistelmän. Vaatimuksena oli, että jääkaappi on tarpeeksi suuri ja että siitä löytyy myös vesi- ja jääpalakone. Meille pakastimen koon ei tarvitse olla kovinkaan suuri, sillä tulemme laittamaan kellariin pakastearkun. Kävimme katsomassa Gigantissa Epoq:in keittiötä, ja törmäsimme Samsungin French-door -malliseen jääkaappipakastimeen. Nykyisin meillä on myös samalta valmistajalta jää- ja pakastinkaapit, ja olemme olleet niihin erittäin tyytyväisiä. Vaimo pitää koosta ja ulkoasusta, minä taasen led-valoista kaapin sisällä :)

Nimihirviö: Samsung French Door -jää-pakastinkaappi RFG23UERS1-XEE
Tilaa on: 396L jääkaappi & 124L pakastin

Lisäksi vaimo oli käynyt viime viikolla Sellon Puustellilla kurkkaamassa keittiöitä ja pyytänyt tarjousta keittiöstä. Eilen sitten kävimme sitten koko perhe katsomassa kuvia, materiaaleja ja ehdotuksia ja kyllä näytti hyvältä. Suunnittelija Elina Kovanen oli heti ymmärtänyt mitä haluamme. Olimme käyneet aikaisemmin katsomassa Epoq:in keittiötä, mutta siellä miettimämme harmaat alakaapit eivät oikein olleet mieleisemme. Tulemme ensi viikolla päättämään otammeko Puustellillta keittiön, mutta ainakin nyt johtavat keittiö-kilpaa. Kun olemme päättäneet kuka keittiömme tekee, laitamme sitten siitä enemmän kuvia.

2 kommenttia:

  1. Moikka! Kysyittekö muilta kuin Puustelli ja Epoq tarjouksia? Entä oliko hintaero suuri? Meillä on Puustelli myös vahvoilla, mutta mietityttää, olemmeko kovin laiskoja, kun tarjous on otettu vasta kahdelta :) Puustellilla kun on kallis maine (tosin laatu ja materiaalit hyviä!), joten ehkäpä pitää vielä suunnata muihinkin liikkeisiin. Epoqkin on ollut mielessä. Vähintään 3 tarjousta, eikö ;) Tsemppiä teille projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva että olette eksyneet sivuillemme! Hävettää myöntää, mutta ei kysytty edes kolmea tarjousta :) Päätimme jo eilen tilata Puustellilta keittiömme, sillä saamamme tarjous oli positiivinen yllätys niin suunnitelman kuin hinnankin osalta.

      Epoqilta emme loppupeleissä edes kysyneet tarjousta, sillä heidän harmahtavat alakaapit eivät näyttäneet mieletstämme tarpeeksi laadukkailta, 

      Remontoimme nykyisen asuntomme keittiön pari vuotta sitten Keittiö.netin keittiöllä, eikä tämä uusi tarjous ollut hirveästi sitä kalliimpi, vaikka koko ja vaatimustaso on nyt suurempi. Nyt kun saimme lisäksi integroidun tiskikoneen ja mikron hyvinkin edulliseen hintaan, oli homma selvä. Laatutasoltaan Puustelli oli Epoqiin ja Keittiö.net:iin verrattuna, ainakin meidän mielestä, paljon parempi. Laitamme kuvia keittiöstämme ensi viikolla, käykää loppuviikosta uudestaan kurkkaamassa!

      Lähdemme milenkiinnolla seuraamaan teidänkin hanketta, meille oli yhdessä vaiheessa tulossa puupinnoitteinen kivitalo ;)

      Poista